Meistä

Savustettu kala on jokaiselle tuttu juttu.
Jo 20 vuotta sitten ajattelimme, että haluamme tehdä sen eri tavoin, perinteitä uudistaen.

kauppiaspariskunta

Olemme tottuneet tekemään hyvää mutta pyrimme aina parempaan. Tämä tarkoittaa, että tuotteemme tehdään käsin, käytämme laadukkaita raaka-aineita, savustamme leppäsavulla ja maistelemme tuotteitamme, kunnes ne ovat asiakkaan arvoisia. Vaalimme tuttuja tuotteitamme ja kehitämme uusia reseptejä klassikoiden rinnalle.

Vakiintuneet maut hunaja-konjakkilohesta lohipasteijoihin ovat jo klassikoita. Niitä tehdään ympäri vuoden ja haetaan pidempienkin matkojen takaa.

Savustamon pitkäaikaiset ja kokeneet tekijät tuovat vaihtelua vakiokävijällekin kausien muuttuessa: syyslohen sienestysaikaan, konjakkigraavin joulupöytään, kesän ja kevään juhlatarjottavista puhumattakaan.

Sesonkiaikoina meillä työskentelee nuoria ja iloisia apulaisia lähiseuduilta saamassa arvokasta kokemusta myöhempään työelämään. Tähän mennessä heitä on ollut jo satoja! Savustamon iloinen yhdessä tekemisen henki näkyy hyvässä asiakaspalvelussamme ja asiakkaan tyytyväinen palaute on asia, jonka eteen teemme töitä.

Tervetuloa kokemaan savustamon taikaa ja valikoiman runsautta!